Sami Korkiakoski - mietteitä Lahden humanistis-demokraattiselta duunarilaidalta Ruohonjuuritason ihmisyyttä - mopilla asiat järjestykseen

Ei uutta kilpailukykysopimusta julkiselle sektorille!

Kuulun JHL:n ammattiliittoon. Tänään JHL:ltä tuli jäsenilleen kysely sopimusneuvotteluista. Nyt on tärkeää, ettei julkisilla aloilla työaikaa enää pidennetä ja palkkaa on nostettava tasokorotuksilla. Alallani on heikennetty hälytyskorvauksia ynnä muita rahallisia etuja, joten muutokset ovat tarpeen. Pienipalkkaiset työntekijät eivät enää saa olla rahoittajina tehottomille yritystuille, hävittäjähankinnoille tai muille nk. Suomi-henkeä keinotekoisesti nostaville projekteille. Tämän ajan soisi olla jo ohi.

Kuitenkin yksityiset yritykset kuten metsäkoneita valmistava yrityksen, Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela on vaatinut työajan pidennyksiä sekä lisää paikallista sopimista kaikille aloille myös seuraavalla hallituskaudella. Rohkenen epäillä, ettei liitoissa tähän mielipiteeseen yhdytä riemulla vaan odotetaan uuden hallituskoalition syntymistä, joka kohtelee pienipalkkaisia ihmisiä oikeudenmukaisemmalla tavalla.

Talkoot saisivat olla jo ohi. Jotain muuta pitää keksiä.

Sami Korkiakoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset